Iso Tv

Kukaan ei tiedä, kuinka paljon EU-rahalla tuetut hankkeet synnyttävät päättymisensä jälkeen työpaikkoja, yrityksiä ja.

Tapailun Säännöt Avoimesti vapaa suhde – Onnelliseksi – Tapailun jälkeen tehdään päätös, että seurustellaan, mutta samalla voidaan vapaasti tapailla muita. Myöhemmin suhteen sääntöjä voi tarkistaa ja siitä voi kehittyä monogaaminen ns. perinteinen parisuhde. On kuitenkin tärkeää luoda suhteelle ihan omat säännöt, omien tarpeiden mukaan. Ilkka Poliisi Valtio on kuluvana vuonna menettämässä ainakin 12 miljoonan euron tulot, sillä

Tutkija: Trump toi väittelylavalle hillitymmän version itsestään, mutta vaalien iso kuva ei muuttunut.

Presidentti Donald.

Foxconnin suunniteltu suurtehdas ei valmistakaan lcd-näyttöjä, tai oikeastaan yhtään mitään. Itse asiassa näyttäisi siltä,

Rajajokikomission mielestä Karhakkamaan puiston suunnittelussa pitäisi huomioida erityisesti luonnonsuojelu,

Kansainvälisestikin menestyneen Kaikki synnit -sarjan toinen tuotantokausi tulee nähtäväksi Elisa Viihteen Aitio.

räänRanskan jalkapalloliiga on uhannut repiä televisiointisopimuksensa Mediapron kanssa ja kääntyä muiden tuotantoyhtiöiden.

Mitä saadaan, kun niminäyttelijöitä pistetään sekoilemaan amatöörimäisten elokuvantekijöiden kanssa? The Iron Mask -niminen.

Veikkauksen varatoimitusjohtaja Velipekka Nummikoski vastaa kritiikkiin ja haluaa avata silmiä alan toimijan näkökulmasta.

Puheenjohtajaehdokkaat esittäytyivät tänään Urheilumuseossa järjestettävässä tilaisuudessa. Katso koko keskustelu alhaalta.

Tappara.fi Torstai-ilta tarjosi Mestiksen ystäville kaksi ottelua. Ketterä haki Arttu Rämön johdolla selvän vierasvoiton Savonlinnasta. FPS piinasi K-Vantaata loppuun saakka ja pystyi venymään lopulta voittoon. Mikael Hakkarainen Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtaja on Petri Salminen Keski-Suomesta. Varapuheenjohtajiksi valittiin Anne Niemi. Järvenpää Lastensuojelu Lastensuojelu: Voidaanko sijoitettujen lasten ns. kotilomia perua? Lapsen kotilomien osalta poikkeusoloissakin noudatetaan lastensuojelulakia. On kuitenkin

Käytämme evästeitä parantaaksemme sivujemme toimintaa ja käyttäjäystävällisyyttä. Jos jatkat sivujen selailua muuttamatta.

Pitkittyvä koronakriisi voi pahimmillaan järkyttää ei pelkästään talouden vaan myös demokratian perusteita, kirjoittaa.

Suomalaiset ovat tottuneet näkemään entisen maajoukkuepuolustajan Petri Pasasen jo vuosien ajan ansioituneena ja osaavana.

Psykoterapiakeskus Vastaamo joutui tietomurron ja kiristyksen kohteeksi. Kiristäjä vaatii tiedoista bitcoineina noin 400 000.

How do they make the Japanese toilets that treat you to a wash and blow dry? How has the US Navy built a helicopter that doesn’t need a pilot? And how do they make jackhammers? Osa 18, kausi 12. Kausi.

Jokerien voittokulku jääkiekon KHL:ssä päättyi maanantaina, kun vierasjoukkue Lokomotiv Jaroslavl yllätti sen 4–2.

Kansainvälisestikin menestyneen Kaikki synnit -sarjan toinen tuotantokausi tulee nähtäväksi Elisa Viihteen Aitio.

Tags: No tags